lauantai 20. kesäkuuta 2015

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Pitsimekkovinkki!

Etsitkö pitkää, valkoista, pitsistä, edullista ja muutenkin täydellistä kesämekkoa? Well look no further, suuntaa ballerinasi h&m:lle ja kotiuta tämä huimat 15e maksava kesämekko! Ihastuin itse tähän kovasti, ja hintalapun nähtyäni rakastuin. Mekossa on myös kiva yksityiskohta takana, mistä mekko solmitaan kiinni ja selkää paljastuu juuri sopivasti. Mekko tosin on läpinäkyvä, niin joku valkoinen toppi/alushame alle pitää laittaa. Itseltä löytyi nyt vain pitkä toppi, toki hieman pidemmän alusmekon voisi alle hommata.




Mekon halkio paljastaa kesällä sitten kivasti ruskettuneet sääret, nyt on vielä niin talviteloilla oleva ihonväri, mutta kyllä se siitä :D Vaikka itse olenkin hieman ruskeampi iholtani, ja monesti luullaankin ihonväriäni rusketukseksi. Jotain hyvää :D Varmaan tulen itse yhdistämään kesällä tähän mekkoon enemmän ballerinoja kuin korkkareita, nyt vain oli korkkarifiilis, ja nuo Mangon korkokengät sopivat mekkoon täydellisesti.



Tänään oli gold feeling, joten yhdistin mekkoon monet kultaiset korut, jotka kaikki sointuivat yhteen ihan mukavasti. Psst, tuon hopean värisen infinity knuckle sormuksen löydät myös verkkokaupasta, klik!




 Mekko on siis kaikinpuolin loistava vaatekaappihankinta, tottakai kesällä pitää pitsimekko olla! Ja jos halkio tuntuu omaan käyttöön liian paljastavalta, niin pidempi alushame vain alle, jokainen siten miten tuntuu mukavalta :) Ja rohkeat bikinivartalon omaavat voivat toki laittaa vain biksut alle ja baanalle, toimii varmasti myös rantamekkona!



Oletteko te tehneet jo kesävaatehankintoja?




lauantai 16. toukokuuta 2015

Tassutaidetta

Meidän olkkarin ihanin taulu on nykyään kovin persoonallinen, suloinen, omalaatuinen ja hellyyttävä. Kaikkea noita ja paljon muuta. Teimme jonkin aikaa sitten Muffen kanssa tassutaidetta, ihanaa sellaista. Ajattelin että tassunjäljen ikuistaminen paperille olisi vähän hankala juttu, mutta se olikin helppoa. Helppoa, kun on niin rauhallinen ja kuuntelevainen koissu <3 Hän kiltisti oli paikallaan, antoi sutia tassun pohjan ja asettaa sen paperille. Ei tullut montaa huonoa otosta. Ja jokainen tassunjälki oli niin muffemainen, tunnistin oman mussuni niistä jokaisesta! Ja taulusta tuli niin ihana!


Kuinka voit tehdä koirasi kanssa samanlaisen, no sehän onnistuu helposti. Haimme lasten sormiväriä ja siveltimen, sekä hieman paksumpaa paperia, ja välineet on kutakuinkin siinä. Lasten sormiväri on turvallista käyttää ja sen saa helposti pestyä pois, vaikka toki tassunjäljet kulkivat vessaan menevällä reitillä kun oltiin matkalla pesulle :D Mutta väri lähtee helposti pyyhkimällä! Kannattaa pitää koira seisovana, sillä siinä asennossa kun tassun asettaa paperille niin tulee enemmän painoa ja jäljestä tulee tarkempi, sitten vain varovasti nostaa tassu suoraan ylös ettei tule vetojälkiä, ja valmista on! Tämä on kivaa puuhaa koiran kanssa, vaikka voi toista kyllä välillä tylsistyttää että vieläkö nyt yksi :D Mutta jäljet ovat niin persoonallisia! Teimme näitä myös lahjaksi, ihana lahjaideo koiran rakkaille.



Mitäs pidätte? :)

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Amerikkalainen juustokakku

Tässä ohjetta teille erittäin hyvään juustokakkuun! Ja nimenomaan juustokakkuun meille, jotka eivät liivatetta käytä, sillä tämä juustokakku paistetaan amerikkalaiseen tyyliin uunissa. Olen tehnyt tätä jo monesti, ja aina se hupenee tarjottimelta ennätysnopeasti. En tiedä pitäisikö myöntää, että itse olen tänään jo syönyt kolme palaa :D


Kakkuun siis tarvitset:

200g digestivekeksejä
100g margariinia

Täyte:
4 purkkia laktoositonta philadelphia tuorejuustoa, toki voit käyttää myös ei laktoositonta versiota, sitä riittänee kolme purkkia sillä laktoosittomissa on vähemmän tavaraa purkissa
200g ranskankermaa
2 dl sokeria
2 rkl perunajauhoja
4 kananmunaa
muutama ruokalusikallinen sitruunanmehua

Ja homma toimii siis niin, että murskaa keksit ja sekoita rasva niiden joukkoon. Laita irtovuoan pohjalle leivinpaperiarkki ja vuoraa pohja keksirasvaseoksella. Voitele reunat margariinilla. 
Sekoita sähkövatkaimella tuorejuusto, ranskankerma, sokeri ja perunajauhot tasaiseksi, lisää joukkoon munat yksitellen ja sitruunanmehu. Kaada täyte vuokaan ja paista 175 asteessa noin tunnin verran. Täyte on aika löysää ja voisi kuvitella että miten se tuosta muuttuu napakaksi juustokakuksi, mutta ei huolta, se kyllä napakoituu mukavasti :D 
Ota kakku jäähtymään, itse vien parvekkeelle pariksi tunniksi, ja vasta parin tunnin jälkeen kun kakku on jäähtynyt niin irrota vuoasta. Koristele haluamallasi tavalla ja nauti! Mansikat sopii erinomaisesti tämän kakun kaveriksi!


Kertokaahan jos olette juustokakkujen ystäviä, ja jos koklasitte tätä reseptiä! Tämä on tosi helppo ja en usko että voi mennä vikaan!


lauantai 18. huhtikuuta 2015

Meet me and Willis, my brother from another mother

Noniin siis, moi! Mä oon Muffe, tulin kuulemma kunnon koiranikään tuossa just kun täytin 13v. En nyt tiedä mitä sillä sit meinattiin, samalta tuntuu ku aina ennenki. Toisaalta peilistä kun kattoo niin en tie onko äiti jättänyt peilistä pölyjä pyyhimättä vai onko tuo turpavärkki oikeesti noin harmaantunut. Ehkä se pölyjuttu. Mutta äiti kyl sanoo että oon oikein charmikas mun harmailla partakarvoilla. Ja tietteks, äiti on hirvee Richard Gere fani, et varmaan ihan hyvä juttu et mäki oon harmaahapsi. Se tuo kuulemma sellasta arvokkuutta, mut en mä silti kuono pystyssä rupee tuolla kadulla kulkeen, ei huolta. Tosiaan joo, äiti pyysi mua kertoon mun ja Williksen yhteiselosta, kuinka tullaan toimeen ja sitä rataa. Kai mä voisin pohjustaa tätä stooria kertomalla teille ensin Tumpusta. Tumppu oli meinaan mun eka kanikaveri, se oli tosi pieni kun äiti sen haki, mut siitä kasvo ihan mieletön jänöjussi. Tais luoda vähän kanipelkoo se koko meinaan, ei ne ookaan aina sellasii käsitavarakokoi. Mutta joo, Tumppu tuli perheeseen äitin silloisen poikaystävän kotopaikkakunnalta, mäkin olin siellä sillon, mutta mä jäin kotiin kun äiti lähti kanivauvoja kattoon. Ei äiti meinannu sellasta kotiin tuoda, mutta oli kuulemma niin söpöjä, että oho, hupsis vaan. Sieltä se sit semmonen harmaa vekkuli tuli meille. Näin sen ekaa kertaa niin aattelin kai että pitääkö sitä ite nykyään ruokansaki pyydystää, mut äiti katto mun ilmettä kerran ja sano et ei, ja niin mä ymmärsin et jaa, tohon ei kosketakkaa hampailla, lipastaan vaan kielellä. Tarinan lopussa on muuten kuvapläjäys meistä vuosien varrelta!

Niin meistä sit tuli sisaruksii. Tumpun kans juostiin aina kotona vapaalla jalalla. Toi mummu, niinku äitin äiti siis, tais syyttää Tumppua nettijohtojen ja rottinkikalusteiden järsimisestä, mut tosiasias se olin kyl mä kuka niitä vähän maisto. Ei mikään hullumpi makuelämys. Meillä oli sillon muuten äitin siskon kissaki taloudes, oli vähän ruuhkaa ajoittain, mut mä tykkäsin ku oli kavereita. Tumpun kans me hengattiin sit aina, mä seurasin sen touhuja. Äiti sano et Tumppu kuitenkin sairastui ja se nukku pois tosi nuorena, vuoden ikäsenä noin. Tuli kamala ikävä sitä kaveria, se haudattiin meidän asunnon lähelle, ja äiti aina katseli sinne suuntaan itkuisena. Tumppu tais sytyttää kanirakkauden äitissä. Ja nojoo, kai mussakin vähän. On ne nyt sentään kivempii kun kissat!

No sitten vuonna 2008 kun mä olin jotain kuus vuotta, äiti ehdotti iskälle (siis tälle tyypille jonka kans äiti oli heilastellu jo jonki aikaa, ja me oltiin muutettu sen luo Varkauteen), et mennäänkö katteleen kaneja. Niin ne sit lähti katteleen, ne halus kuulemma kaks kania, vaaleenruskeita, niille tulis nimiks Bruce ja Willis. Äiti ja iskä kierteli paikkoja, kattelemas vaan, ei ollu vielä mitää häkkejä tai mitään hommattu. Mut sit yks lauantaipäivä äiti ja iskä näki yhden valkosen kanin mustillä täplillä. Se oli kuulemma sitä rakkautta ensisilmäyksellä, niinku munki kans aikoinaan. Iskä kuitenki sano äitille et mietitään nyt vielä, ja niin pikkukaveri jäi vielä vaille kotia. Äiti oli kuitenkin koko sunnuntain ihan intopinkeenä, ja tiesi, et se kaveri on äitin kani. Ja iskäkin vakuutettiin tästä asiasta. Maanantai-aamulla äiti ja isi sit oli heti aamutuimaan tuolla paikassa, ettei kani vaan menisi kellekään muulle, ja niin viis minsaa myöhemmin, mulla oli pikkuveli. Ei ollu vaaleenruskee eikä niitä ollu kaks, mut kuulemma oli juuri se oikea. Ainutkertainen.

Niin joo, ja nimeksi tuli sit Bruce Willis, molemmat nimet samalle kaverille. Ei ollu tosiaan häkkiäkään sillä pikkukaverilla vielä, mutta sivuseikkoja kuulemma. Niin mut sit esitettiin tälle tulokkaalle. Makasin sohvalla ja sit joku pieni rääpäle tuli sieltä kantokopasta ulos. Mä katoin et jaa, taas tollanen laji, täähän on tuttu. Mä sit seurasin ku se siinä maha lattias hiipi pitkin huonetta, tais sitä pelottaa ja mietti et mis se oikein oli. Ja mäki varmaan näytin aika isolta kaverilta. Mut me tultiin heti juttuun, ei se mua sit pelännykää. Kyl mä sille sanoin et relaa vaan, me ollaan veljeksii, vaik ei varmaan heti päältäpäin uskois.

Tähän väliin video siitä kun Willis tuli meille! Tää on ihan eka päivä, ku mä eka kertaa näin sen!


Nyt ollaan sit harjotettu veljesrakkautta sellaset seitsemän vuotta! On ollu meinaan kivaa! Paljon oon oppinut lisää tuosta kanista niinku lajina, ja tiedän aika paljo. Tosin luulin sillon aika alussa että nyt käy varmaan huonosti, kun Willis tuli tosi kipeeksi sen jälkeen kun me muutettiin Vaasaan. Ei se ollu ku reilu puol vuotta, kun sen poskeen kasvo patti, ja sit se sai kohtauksia ja kuulin kun se huusi ja sit meni tajuttomaks, monta kertaa se pyörty äitin syliin. Mä olin ihan hädissäni, ja vinguin et tehkää jotain, vaikka näin että äiti ja isi oli kovaa menos eläinlääkäriin. Siellä Willis sit oli, tarkkailussa, katsottiin tuleeko lisää kohtauksia, ja kuinka paha tilanne on. No aika paha, meni tajuttomaks sielläkin. Äiti ja isi sit sai Williksen vielä syliin, kun eläinlääkärin kanssa mietittiin mitä ne tekis, siinä Willis sit kuitenkin nosti päätään, kaveri halus yrittää! Äiti ja isi sit sano et Willis teki päätöksen, se sai siis monta lääkepiikkii, ja matokuurinki vielä, antibioottien kera. Niin se tuotiin kotiin, ja mä ihan innoissani hypin kattoon et Willis tuli kotiin! Siinä se sit parin viikon sisällä vahvistu, hyppelikin ilosta ja kaikkee, mä olin onnellinen. Siitä sit kun Willis oli tarpeeks vahva se joutu meneen leikkaukseen, poistettiin se patti ja mätä sieltä. Tauti on kuulemma pasteurella, kanien paha tauti, sen takia ei sit toistakaan kania hankittu ettei se sais tartuntaa. Tikkejä oli sen poskessa, jotka sitten myöhemmin otettiin pois ja haava jäi auki, sitä sit piti putsailla ja hoitaa niin kauan että iho kasvoi umpeen. Mutta veljestä tuli kuule kuin uus kani! Koko koettelemus teki siitä tosi läheisen meihin kaikkiin, siitä tuli tosi hellyydenkipeä ja munki viereen tuli aina nukkumaan! Niin se parani kunnolla, ja mä veikkaan että rakkaudellakin oli osansa siinä, vaikka vahva kani onkin, nimensä veroinen toimintasankari.

Me ollaan tosiaan kaikki päivät yhdessä, hengataan ja tehään juttuja. Äiti tykkää aina kattoo meidän toilailuja. Se sanoo et Willis aina seuraa mua ku hai laivaa. Ja niin se tekee, koita nyt hiljaa hiipiä johonki, ei onnistu. Usein se juoksee niin kovaa mun peräs ja jalkoihin, et ihme etten oo tallonu sitä, osaan toki varoo jo aika hyvin, pysähdyn jos se tulee ihan alle. Sit se tökkii mun jalkoja et mees ny siitä. Se on muuten asia mitä se tekee paljo, tökkii kaikkien jalkoja. Aika hassu juttu. Meillä on molemmilla omat pedit olkkarissa, mut silti Wiisku aina jostain syystä haluu tulla mun petiin. Kuvittele et oot ihan unessa näkees unta jostain luukätköistä, ja sit sellanen pumpulipallo hyppää sun päälle. Joo, ei kivaa. Äiti jopa laitto sen pedin mun pedin viereen, mut silti mun peti kiinnostaa. Oon koittanu sanoo et ei me voida oikein vaihtaa ku en mä mahu sen petiin. Mut äiti sanoo aina, et Willis on meillä pomo, ja niin se kyllä onkin. Välillä jos mä oon tiellä niin se suuttuu ja ajaa mut nurkkaan. Aika hyvin pieneltä lattiarätiltä. Mut mä annan sen kyllä pomottaa, äiti sanoo et sen pitää pientä kokoaan kompensoida isolla luonteella. Ja se on meinaan tosi pippurinen ku sille päälle sattuu, pitää oikein varoa ettei ärsytä sitä. Mut yleensä me ollaan ihan ku paita ja peppu, mitä se sitte oikein meinaakaan. Niin ja me ollaan aika mustiksii, jos toinen saa äitiltä ja isiltä huomioo niin sit toinen änkee sinne mukaan. Tasapuolisesti eiks vaan! Sit me vaan köllitään siinä vierekkäin ja saadaan silityksiin, ei paha! Pari kertaa oon meinannu kiepsahtaa selälleni Wiiskun päälle, ei sitä aina huomaa, on niin pieni ja vikkelä. Sit se tykkää hyppiä mun päälle, kai oon niin pehmee sit. Siinä se sit hyppii mun päällä, mut en mä siitäkää mitää, siinähän menee, se on ihan jees.

Niin hei, parasta on ruoka-ajat! Me ollaan molemmat suursyömäreitä. Ollaan yleensä olkkarissa kun kuullaan et nyt mennään ruokakaapille. Me molemmat juostaan keittiöön ja ootellaan sielä sit, mut aika hidasta on se ruuan antaminen. Kärsivällisyys loppuu aina meiltä molemmilta ja ravataan sit pitkin keittiöö. Willis yleensä juoksee koko asuntoo ympäri odotellessa, se menee vähä sekasi aina sillon. Ruoka on meidän juttu, parasta! Ja sit herkut, kuullaan jo kaukaa kun herkkupurkki nostetaan pöydältä! Mä tykkään pupunki herkuista tosi paljon, banaanit, kuivatut banaanit, porkkanat, omenat, kaikki on tosi hyvii! Ja aina kun toinen saa herkkua niin tottakai toinenki sit haluaa. Sillein me varmistetaan et molemmat saa varmasti.

Emmä ny tie oikein mitä muuta kertoo meistä, me tykätään olla kahdestaan, syödä yhdessä, leikkiä yhdessä, nukkua yhdessä ja olla vaan yhdessä. En mä oo koskaan tehny mitään tolle velipojalle, äiti aina sanooki mulle että oon maailman paras isoveli. Oon kuulemma tosi kiltti ja huomaavainen, aina laitan toisten edut omani edelle. Ja niinhän sitä kuuluukin, eikö vaan? Jos rakastaa pitää näyttää se. Niin ja mussa on muuten ajokoiraa ja hirvikoiraa, äiti joskus miettikin että tosi helposti mä ystävystyin kanien kans ku kuulemma mulla olis viettinä niitä jahdata. Hui, en mä sellasta, kanit on kavereita! Mut jos teillä on joskus sellasii tilanteita et pitää opettaa joku toinen tuleen toimeen kanin kans, niin kannattaa heti suoraan sanoo jyrkästi ei, kyllä ne oppii. Ja alkuun tietty pitää silmällä. Puput on aika omapäisiä, et ne tekee miten lystää, ja varmaan joskus oikein ärsyttääkin, mut pitää vaan tottua. Onhan se aika kivaakin kun mua aina seurataan ja halutaan olla siellä missä mä oon.

Sellasta siis meillä! Ei me mitkään tavallisimmat veljekset olla mut ollaan ainakin hyvät! Tiedetään jo useimmiten mitä toinen ajatteleekin. Puput ja koirat siis tulee hyvin toimeen, kaikkihan me kavereita ollaan! Onko teillä "erikoisia" sisarussuhteita? 

Ja tää kaveri on se Tumppu, mun eka kanisisarus, täs se on ihan vauvana.

Williksen eka päivä kotona!

Williksen eka päivä kotona, kattokaa ny kuin pieni!
Täs Wiisku oli viel ihan pieni pallo äitin ja iskän kaa.





Äiti ihan oikeesti, en mä koskenukkaa!


Täs Wiisku on varmaan vuoden ikänen!

Sama tyyli pitää olla aina!

Vähän uudempaa otosta meistä!
Siinä oli vähän otoksii meistä!
Mitäs tykkäsitte tästä mun blogistoorista?

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Leikitään!

Mikä voisi olla mukavampaa kuin leikkiä pehmoisella, karvaisella pallolla? Ei varmaan kovinkaan moni asia jos kysytään meidän Muffelta. Pallot on meinaan sen verran pop! Kotipehmopallonen meiltä löytyy, ei kuitenkaan viitsitty sitä liata ulkona, niin mentiin koissun kanssa eläinkauppaan valkkaamaan mieluinen ulkolelu. Monia nuuhkutettiin mutta ei, ei se ollut se oikea. Kunnes löytyi harmaa pehmojalkapallo, se napattiin heti suuhun, joten ei muuta kuin se mukaan kaupasta! Käytiin vielä herkkuhyllyn kautta valkkaamassa mieluinen herkkukippo mukaan, eihän sitä nyt jaksa leikkiä ilman kunnon namuja! Ja sitten baanalle, siis lenkille - ja puistoon! Vaikka ikää onkin jo 13 vuotta, ei se näy ainakaan leikkimisessä, lelujen perässä ollaan ehkä jopa enemmän kuin parivuotiaana!




Käveltiin puistoon ihan leppoisasti, ja matkalla bongattiin ekat leskenlehdet, ojan pohjalta tietty ja sinne piti rämpiä ottamaan kuva, mutaiset kengät kaipaavat tuolla pesua siitä hyvästä. Mutta puistossa meillä oli kivaa! Pallon perässä oli ihana juosta, potkia sitä itse tassuilla ja haukkua sille kun ei se liikkunut mihinkään. Kivaa oli myös nuuhkia äitin laukkua, johon oli sullottu niitä niin supertuoksuvia herkkuja että välillä leikkiin keskittyminen herpaantui kun namien tuoksu ylsi nenuun asti. Leikin jälkeen olikin vuorossa pieni lepoaika sängyllä, koko pesueen voimin. 
Aika ihana lauantai minun mielestä! 

 





Pusuja!

torstai 9. huhtikuuta 2015

Synttäriherra!

Meillä vietetään tänään synttäreitä. Muffe-herra täyttää kunnioitettavat 13 vuotta! Koissu on matkannut minun mukana ihan pienestä asti, ja yhteen on kasvettu, toisiltamme on opittu tapoja, ja miljoonat pusut ollaan annettu - toivottavasti tulee vielä miljoona lisää! Tänään juhlimme kakun ja paketin merkeissä, pakettia on aina niin ihana avata, kun vähän saa teippiä auki niin äkkiä kuono sisään ja repimään otus sieltä paketista pois. Ja eikun vinguttamaan lelua sitten! Kakkupuoli pitää tietenkin aina olla kondiksessa myös, ei tuo nyt ihan ehkä sieltä kaikenmaailman telkkarin kakkuohjelmista ole, mutta hyvää oli! Ja pitipä kakun päälle taiteilla numerotkin, tai sellaiset niiden pitäisi ainakin olla :D

Meidän poika on saanut koko elämänsä ajan olla aika terveenä, kiitos sekarotuisuuden! Nivelrikkoa on ollut jo vuosikausia, mutta sekään ei haittaa kuin ajoittain, muuten kävellään ja juostaan normaalisti. Pari kuukautta sitten oli ensimmäinen kunnon sairastuminen, kun päälle iski pissatulehdus ja esinahan tulehdus. En ole ennen pientä niin kipeänä nähnyt kun sattui, ja ikinä ei ole pissojakaan sisälle tehnyt mutta sinne tuli veripissat eläinlääkärin lattialle. Tästä kuitenkin parannuttiin hyvin, verimäisten tippojen tiputtelua oli noin viikon verran mutta sitten sekin loppui. Kun taas eilen samanlaiset ruskeahkot tipat ilmestyivät, lattialle tippui pari, ja tietenkin siinä sitten heti huolestumaan! Vietiin pissanäyte tänään, se oli kuitenkin normaali, joten varmaan esinahan tulehdusta taas, mikä on toki helppo hoitaa! Huomenna kuitenkin käymme vielä lääkärissä tutkimassa onko kyseessä vain se, ja saadaan sitten oikea hoito! Tippoja on nyt tullut vain muutama, eli huomattavasti vähemmän kuin viimeksi, joten ei ainakaan niin paha ole, ja koira ei ole moksiskaan, ihan normaali oma ilopilleri <3 Toivotaan että tämäkin saadaan hoidolla pois ja voidaan alkaa odottamaan kesää!


Onkos teillä siellä ruutujen toisella puolen "seniorikoiria"? Pidän kyllä meidän koissua vielä ihan poikasena, vaikka ikää vähän onkin :D
Psst. Instagramista meitä voi seurata myös, päivitellään kuvakuulumisia päivittäin!